Kuva: http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=06/2012&id=a7e304a

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto haastatteli minua Rönsy-lehteensä perustulosta, http://www.vino.fi/ronsy Alla vastaukseni. Koko jutun voitte lukea Rönsyn numerosta 2/2012. Siihen on haastateltu useita muitakin.

Haastattelu liittyy perustulo-kansalaisaloitekampanjaan, jossa olen mukana. Lisää kampanjasta ja sen taustalla olevasta Basic Income Earth Network (BIEN) -verkostosta voit lukea täältä: http://perustulo.org/

1. Miksi perustulo?

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä tuottaa turvallisuuden sijaan turvattomuutta. Kun ihminen asioi KELA:ssa, häntä pelottaa ja hän kokee olevansa tekemisissä mielivaltaisen mahdin kanssa. Sosiaaliturvajärjestelmämme on byrokratiaviidakko, joka tekee ihmisen voimattomaksi. Miljoonia jää vuosittain maksamatta vain siksi, etteivät ihmiset ymmärrä ja jaksa kaavake- ja selvitystaistelua. Sosiaaliturvan rahallinen taso on tippunut vuosikymmenten taakse.

Tämä on traagista jopa aktiivisen työnhaun kannalta. Iso osa päättäjistämme tuntuu ajattelevan, että työttömät työllistyvät tehokkaimmin ajamalla heidät selkä seinää vasten. Kuitenkin tutkimukset osoittavat, että työllistymisen kannalta tärkeää olisi olla sosiaalisesti aktiivinen, koska työt löytyvät usein verkostoista. Sosiaalinen aktiivisuus vaatii kulutusrahaa.

Perustulo ei kuitenkaan olisi vain sosiaaliturvan rationalisointi. Kyse on kokonaan uudesta lähestymistavasta, jossa sosiaaliturva on vain osa laajempaa tarvetta rahoittaa ihmisten autonomiaa. Jos haluamme rakentaa vahvaa kansalaisyhteiskuntaa ja luovaa tietotaloutta, jossa palveluilla on suuri merkitys, tarvitsemme perustuloa, joka resursoi ihmisten yhteisöllistä työtä ja tuotantoa arjen tasolla. Perustulo on kirjaimellisesti tulo, ei turva. Se on investointi ihmisiin. Sellaisena se on luova ulostulo myös velkavetoisesta kriisitaloudesta.

2. Miksi kansalaisaloite juuri nyt?

Koska kansalaisaloite tuli lainsäädännössä mahdolliseksi. Ensimmäinen aloite tulee saamaan historiallisen huomion. Sosiaaliturvajärjestelmän umpikujasta ja perustulosta on keskusteltu vuosia. Nyt on aika testata ajatusten kannatus ja luoda yhä lisää tunnettuutta perustulolle mahdollisuutena. 50 000+ ihmistä on täysin realistinen tavoite.

3. Minkä suuruinen perustulon tulisi olla?

Mahdollisimman suuri. Kohtuuton. Tässä on varottava sosiaaliteknokraattisia lähtökohtia. Perustulo on kamppailu, jota ei kannata hävitä etukäteen tunnustamalla realiteetteja, jotka riippuvat nykyisistä valtasuhteista ja ideologisista totuuksista. On päinvastoin uhmattava mahdollista ja luotava ikkuna uuteen maailmaan. Tarkka määrä määräytyy lopulta voimasuhteiden mukaan. Perustulolla on uhattava nykyisyyttä ja vallanpitäjiä.

4. Mitä nykyisiä etuuksia, jos mitään, perustulon päälle?

Ainakin asumistuki, sillä asumisen kalleus vaihtelee suuresti alueittain.

5. Mihin filosofiseen lähtökohtaan, yhteiskunnalliseen ideologiaan tai poliittiseen järjestelmään perustulo eniten sopii tai liittyy?

Kaikki oleellinen tuli varmaankin jo sanottua vastauksessa ensimmäiseen kysymykseen. Ehkä on vielä korostettava perustulon vastikkeettomuutta. Perustulo ei ole palkka, vaikka toisinaan jotkut puhuvat yhteiskunnallisesta palkasta perustuen ihmisten yhteiskunnallisen tuottavuuden palkitsemiseen (korostaen vaihtelevasti joko ruohonjuuritason innovaatioiden ja arjen uusintamisen rahataloudellista merkitystä tai autonomisen toiminnan yhteiskunnallisesti rakentavaa merkitystä sinänsä).

Perustulo on ennemminkin investointi. Sen rakentama sosiaalinen suhde on luottamus. Perustuloa ei saa siksi, että on tehnyt jotain, vaan siksi, että voisi tehdä jotain. Loppu on kiinni siitä, luotammeko väkeemme vai emme.

Kuva: http://atbl1.blogspot.com/2009_11_15_archive.html

Tänään on ollut mielenkiintoinen päivä perustulon kannalta.

Päivä käynnistyi kun Jaana "Tilt" Pelkonen reagoi Uuden Suomen blogissaan voimakkaasti, jos yhtä asiantuntemattomasti, Antti Ronkaisen ja Pontus Purokurun päivää aiemmin ilmestyneeseen kirjoitukseen Suomen Kumilehdessä.

Pelkosen kirjoituksesta tuli päivän mittaan melko suosittu. Ja ymmärtäähän sen kun hyökkää perustuloa vastaan argumentilla, että "työn tekemisen tulee olla aina kannattavampaa kuin joutilaisuus ja tuilla eläminen".

Nimittäin sen selvemmin ei perustulon ideaa yhdeltä kantilta voisikaan ilmaista!

Epämääräisten tulojen vastaanottaminen on nykyjärjestelmässä riski ja vaiva. Selvitysrumba turhauttaa ja vie energiat. Kaiken mahdollisen tulonhankinnan tekeminen järkeväksi ja automaattiseksi olisi todellinen helpotus kaikille prekaareille. (Yksi luovan talouden kannalta olennainen porukka ovat muuten erilaiset kehittäjät ja testaajat, jotka elävät omaa kokeellista elämäänsä.)

Pelkosen kanssa voi olla helposti samaa mieltä myös siitä, ettei kenenkään työtä tekevän pitäisi joutua elättämään työllään kaikenlaisia porsastelijoita. Nimittäin onhan selvää, että 1% voitaisiin aivan hyvin leikata lamaleikkurilla pois rasittamasta talouttamme. Mitä muuta 1% on kuin siipeilijöitä?

Köyhät - niin työttömät kuin työssä käyvätkin köyhät.

Monesti esitetään, että perustulo on passivoiva ja se voi johtaa joidenkin ihmisten syrjäytymiseen.

Tästä Li Andersson kirjoitti vastauksen Pelkoselle myöhemmin päivällä. Se sisältää erään tärkeän kommentin, jonka toivon kaikkien lukevan useampaan kertaan:

"Tutkimuksen mukaan tulottomuus passivoi ihmisiä eniten. Kun ei ole tuloja, on vaikeaa harrastaa, ylläpitää sosiaalisia suhteita, kouluttautua ja hakea töitä. Onkin konservatiivista ajatella, että perustulo passivoisi ja johtaisi joutilaisuuteen. "

Juuri näin. Nykyisen järjestelmän passivoivaa ja syrjäyttävää vaikutusta ei voi liikaa korostaa. Jokainen köyhyyttä tietävä tuntee asian, joka tuntuu kuitenkin olevan jotenkin käsittämätön ylemmissä sosiaalisissa kerrostumissa eläville.

Tulottomuus johtaa taloudelliseen loukkuun, joka on samalla sosiaalinen loukku. Perusturvan taso on niin jälkeen jäänyt, ettei se riitä välttämättömään toimeentuloon ja elämiseen. Köyhyysfaktat ovat karua luettavaa, eikä taantuma leikkauksineen lupaa mitään parempaa.

Yhteiskuntamme on läpikapitalisoitunut ja läpikuluttajistunut. Rahattomuutta siedetään itse rakennetuissa yhteisöissä, mutta mahdollisuudet työllistyä hupenevat käsi kädessä syvenevän köyhyyden kanssa. Mitään traditionaalisia siteitä ei ole suojana tai ne ainakin löyhtyvät vauhdilla. Tilanne on tässäkin muuttunut radikaalisti ajasta, jolloin maalta muutettiin kaupunkeihin palkkatyön perässä.

Tätä "pahan kierrettä" ei avata millään sosiaalityöllä tai aktivointikursseilla, joita nykyään tarjotaan jonkinlaisena huvituksena työttömille. Tutkimuksen mukaan työllistämistyöt ovat lähinnä pompottelua haplatyöstä nauttivien yritysten palvelusväkenä. (Ks. juttu 1 ja juttu 2.)

Jos sitten keskustellaan siitä, että nykyjärjestelmän etuna on, että se tavoittaa joitain sosiaaliapua tarvitsevia, koska nämä ovat pakotettuja tulemaan luukulle saadakseen etuutensa, niin on hyvä muistaa, että juuri nykyään huomattava osa etuuksista jää nostamatta, koska ihmiset eivät joko tiedä niistä, osaa niitä hakea - tai yksinkertaisesti jaksa hakea.

Viimeistään jatkuva selvitysrumba väsyttää ihmisen ja saa olon tuntumaan vähäosaiselta kaikkivoipien viranomaisten edessä. Järjestelmä tuottaa jonkinlaista alkuperäistä syrjäytymistä, joka panee pahan kiertämään. Marx esitti käsitteen alkuperäinen kasautuminen tarkoittaessaan prosessia, jossa ihmisten taloudelliselle hyväksikäytölle luodaan perusta poliittisin päätöksin.

Sosiaaliturvajärjestelmämme asettaa kysymyksen alkuperäisestä syrjäytymisestä. Ihmisen passivoiminen ja syrjäyttäminen prekaariuden ja varoittavan esimerkin tilaan vaatii aktiivisen järjestelmän, joka puuttuu elämään sen jokapäiväisissä yksityiskohdissaan synnyttäen epätoivoa.

Toisinkin voisi olla. Järkevästi organisoituna perustulo vapauttaisi sosiaalityöntekijöitä siihen työhön, johon heidät on koulutettukin, eikä tulon varassa elävien tarvitsisi opiskella mielivallan logiikkaa selvitäkseen esteradasta, jota voisi varmasti käyttää suoraan Mensan testinä. Nykymaailmassahan pankinjohtajat armahdetaan "pikku" miljardimokistaan, mutta työtön laitetaan leipäjonoon muutamasta kympistä.

Tarvitaan käteisen luomista! Suoraa setelipainatusta kuluttajien käteen. Vaikka sitten "aktivointirahaa", joka mahdollistaa ostamisen, liikkumisen, harrastamisen, itsensä kehittämisen ja ylipäätään kaiken sosiaalisen elämän. Kunhan raha tulee automaattisesti ja riittää elämiseen ja kauppaan. Perustulo voidaan nähdä uudistetuksi sosiaaliseksi palkaksi, jolla taataan katkottoman kulutuksen mahdollisuudet tilanteessa, jossa toimeentulo on pätkittäistä tai muuten niukkaa.

Mitä pitäisi tehdä?

Pitäisi tuoda enemmän esille sitä rakenteellista ja poliittista väkivaltaa, jota nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä tuottaa toimeentulon kanssa kamppaileville. Sen sijaan, että puolustetaan instituutioita vetoamalla menneisiin saavutuksiin tai abstrakteihin oikeudenmukaisuuskäsitteisiin, pitäisi tutkia konkreettisesti, mitä instituutiot tekevät ihmisille niin kuin eläinaktivistit ovat paljastaneet sikojen kohtelun.

Lähtökohtia tällaiselle työlle voi hakea esimerkiksi nimikkeistä yhteistutkimus, työläistutkimus, militant research tai vaikkapa toimintatutkimus ja julkinen sosiologia.

Ennen kuin aktivointirahaa alkaa tippua on aivan turha käyttää mitään sellaista nimitystä kuin aktiivinen työvoimapolitiikka. Ellei tällä sitten tarkoiteta ihmisten aktiivista ajamista pimeään nurkkaan.

Alla vielä lista valittuihin blogauksiin perustulopäivältä 10.2.2012.

Kuten ystävä sanoi, me päätämme, mistä keskustellaan, ja nyt keskustellaan perustulosta. _b

Linkkejä:

http://www.outialanko.fi/blogi/perustulokokeilu-ita-helsinkiin

http://vesirajassa.blogspot.com/2012/02/perustulo.html

http://lassemannisto.fi/2011/10/kannustavuus-kunniaan/

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/tahan-on-tultu/ehdotus-kansalaispalkka-ajatuksen-uudistamiseksi

http://liandersson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97234-kokoomus-ei-ymm%C3%A4rr%C3%A4-perustuloa

Julkaistu Tamperelaisessa 10.12.2011, kirjoitettu yhdessä Keski-Tampereen Vasemmiston puheenjohtajan Seppo Säämäen kanssa

--- --- ---

Tämänvuotinen Apps4Finland -kilpailu oli läpimurto avoimen datan kentällä. Nyt kolmantena vuotena järjestetyssä tapahtumassa kilpailutöiden määrä räjähti viisinkertaiseksi edellisvuoteen nähden. Tampereeltakin oli kilpailussa useampia osallistujia.

Apps4Finlandin (http://apps4finland.fi) tarkoituksena on innostaa ihmisiä hyödyntämään eri tavoin julkishallinnon avoimia tietovarantoja. Tällainen ”avoin data” voi olla mitä vain ilmakuvista ja kartoista bussiaikatauluihin ja kunnan talouslukuihin. Olennaista on, että tietoaineisto on saatavilla vapaasti ja se on koneellisesti käsiteltävässä muodossa.

Palkituista töistä esimerkiksi ”Miten menee, kunta?” (http://www.wanhala.net/kunnat/) näyttää Suomen karttakuvalla eri kuntien taloudelliset tunnusluvut vertailukelpoisessa muodossa. ”Tilannekuva” visioi miten valtion kriisiviestintä tulisi hoitaa verkossa. ”Verokuitti” (http://www.verokuitti.fi/) esittää valtion budjetin helposti ymmärrettävässä muodossa.

Kilpailussa oli mukana myös työkaluja poliittisesti aktiivisille kansalaisille. ”Puheenvuorot” (http://puheenvuorot.kansanmuisti.fi/) seuraa kansanedustajien pitämiä puheita eduskunnassa.

”Punakynä” (http://punakyna.net) avaa joustavan näkymän Tampereen kaupungin esityslistoihin ja päätöspöytäkirjoihin. Molemmat antavat virallisia palveluita paremmat välineet hakukoneiden käyttöön sekä sosiaalisen median hyödyntämiseen.

Dataa avattaessa ei tarvitse tietää etukäteen, miten sitä tullaan hyödyntämään. Tärkeää on vain antaa mahdollisuus uutta luoville ja yllätyksellisillekin tavoille hyödyntää tietoa. Tuloksena voi olla kännykkäsovellus, ihmisten elämää helpottava julkinen palvelu, yhteiskunnallinen kannanotto tai vaikkapa taiteelllinen esitys.

Monesti julkishallinnon sähköiset palvelut voivat rakentua huomattavasti nopeammin kun niitä rakentavat tietotekniikan ammattilaiset, harrastajat ja kolmannen sektorin innovatiiviset ihmiset kuin jos niitä kehitettäisiin vain kalliiden ja massiivisten julkisten kehityshankkeiden turvin.

Samalla avoin data antaa mahdollisuuksia tutkimukselle, uudenlaiselle kansalaisosallistumiselle sekä yrittäjyydelle.

Kukaan ei vielä tiedä, mitä kaikkea avoimesta datasta saadaan irti. Julkishallinnon betoniseinien sisällä muhii kansallisomaisuus, tiedon kultakaivos josta on mahdollista louhia uutta tietoa sekä jalostaa uusia innovatiivisia tuotteita.

Virkamiehet, kaupunginvaltuutetut sekä kansanedustajat – teillä on mahdollisuus viedä eteenpäin datavarastojen avaamista! Selvittäkää mitä tietoa pölyttyy arkistojen ja tiedostojen uumenissa, tehkää aloitteita tiedon avaamisesta ja kertokaa avoimen datan mahdollisuuksista. Kysymys on verovaroin tuotetun tiedon yhteisestä omistuksesta ja hallinnon avoimuudesta.

Julkisin varoin tuotettu tieto kuuluu kaikkien käyttöön!

Alvaro Brechnerin Bad Day to Go Fishing (2009) on koko joukon mainintoja kerännyt espanjalais-urugualainen elokuva ja nuoren tekijänsä ensimmäinen kokopitkä ohjaus. Siinä painimatseilla itsensä työllistävä lihaskimppu Jacob van Oppen (Jouko Ahola) sekä tämän parivaljakko, pikkunilkki mutta toverillinen agentti, taistelevat ratkaisevan ottelunsa. Ja kuinka ollakaan elokuva kertoo prekariaatista – Brechnerin sitä varmasti ajattelematta.

Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole prekariaatin ilosta, vaan surusta.

Lue koko arvio verkkolehti Megafonista...

Euroopan yllä leijuu kommunismin aave. Marx kääntyy haudassa jaloilleen. Virenin ja Vähämäen Perinnöttömien perinne (Tutkijaliitto 2011) on tervetullut puheenvuoro kaikuihin, jotka pelottavat niin oikeistoa kuin vasemmistoakin. Keskustelu kommunismista on täällä tänään, eikä kukaan koe syyllisyyttä historiasta.

Virenin ja Vähämäen Perinnöttömien perinne on työkalu. Se on argumentatiivinen avaus, jolla on oma koherenssinsa mutta josta ei puutu heittoja ja langanpätkiä. Perinnöttömien perinne on sekä Marx-tulkinta että tilanneanalyysi nykykapitalismista. Se on myös suoraa dialogia puoluevasemmiston ja autonomian rajamailla viime vuosina käytyyn keskusteluun.

Lue lisää verkkolehti Megafonista...

Jean-Pierre Jeunet tunnetaan varmasti parhaiten hipsterielokuvastaan Amélie. Varsinaisen läpimurtonsa hän teki kuitenkin jo kaksikymmentä vuotta sitten elokuvallaan Delicatessen. Siinä syötävän suloisen tytsyn sijaan syödään ihmisiä nälkään. Nyt Jeunet teki elokuvan prekariaatista – ehkä tietämättään.

Jeunet'n uusin, Micmacs, on jo pari vuotta vanha, mutta se tuntuu jääneen vähälle huomiolle. Silti elokuvaa voi hyvin pitää koko tuotannon parhaana. Sen tarina alkaa, kun elokuvavuokraamon työntekijää Bazilia, isättömäksi jäänyttä poikaa, ammutaan vahingossa muttei kuolettavasti.

Työpaikka menee, mutta luoti johdattaa aseteollisuuden sylttytehtaalle. Bazil haluaa kostaa.

Lue lisää verkkolehti Megafonista...

Jos joku, niin Yrjö Kallinen (1886-1976) oli periaatteen ihminen. Toisen maailmansodan jälkeen Suomen puolustusministerinäkin toiminut Kallinen oli sosialidemokraatti, pasifisti, teosofi ja edistysmielisen osuuskuntaliikkeen tunnettu agitaattori. Sisällissodassa hän sai useamman kuolemantuomion, mutta yhtään ei pantu toimeen. Sotaan hän oli osallistunut rauhanneuvottelijana.

Puolustusministeriksi Kallinen nimitettiin, koska suurelle ja mahtavalle naapurivallalle haluttiin tehdä selväksi Suomen siirtyneen rauhanomaisen rinnakkaiselon aikaan. Tosin Kallinen itse vastusteli nimitystä, sillä hän ei halunnut esiintyä armeijan tilaisuuksissa. Kallinen kuului sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, mutta asemoitui sen sisäiseen oppositioon.

Lue lisää verkkolehti Megafonista.

Anarkistit tuhosivat taannoin Rekolan aseman turvalaitekaapin, kuten varmaan kaikki muistavat. STT:n toimittaja Maria Annala soitteli pian tapahtumien jälkeen ja halusi haastatella anarkismista. Kerroin, etten ole seurannut tapahtumia kovinkaan tarkasti, joten en osaa sanoa tästä kyseisestä iskusta käytännössä mitään.

Annala oli kuitenkin tekemässä vain anarkismia taustoittavaa juttua, joten jutussa ei pyydettäisikään sanomaan mitään erityistä Rekolan iskuista. Niinpä totesin, että toki voin anarkismista liikkeenä jutella, sen minkä nyt tiedän oman tietämykseni ja liiketutkimuksen perusteella.

Juttuun ei lopulta tullut paljoa minulta, mutta sen jälkeen yhteyttä otettiin vielä parista muustakin lehdestä, kuten Seurasta ja jostain paikallistoimituksesta en-todellakaan-muista-mistä. Niihin lähetin alla olevat kirjalliset vastaukset.

Laitan ne nyt tännekin, niin ovat esillä. Joku anarkisti esittelisi anarkismia varmasti paremminkin, mutta itse, mutta nyt pyrin sanomaan jotain yleistä tutkijan näkökulmasta.

Silvuplee.

Random-vastauksia anarkismista

En-muista-mistä kysyttiin:

Ainakin tuntuu siltä, että suomalaiset aktivistit ovat olleet melko kiltisti viime vuosina, ainakin ilkivallan osalta. Onko mielikuva oikea?

Tilastoja minulla ei ole käytössä, mutta mielikuva vastaa myös omaa tuntumaani. Omaisuuden vahingoittamista on tapahtunut verraten vähän. Toisaalta esimerkiksi eläinaktivistit ovat organisoineet mittavia ja ammattitaitoisia paljastuskampanjoita, joissa on uhmattu lakia ja järjestystä. Nämä ovat ennemminkin uudenlainen voimannäyte kuin aktivismin laantumista tai maltillistumista. Internetin hyökkäysverkot ovat myös uudenlainen suoran toiminnan muoto, joihin luultavasti osallistuu myös suomalaisia internet-aktivisteja ilman, että tämä näkyisi suomalaisessa julkisuudessa.

Yleisesti voidaan sanoa, että suomalainen protestointi on maltillista ja kynnys jopa kansalaistottelemattomuuteen on korkealla. 1990-luvun ekoradikalismin aikana tapahtunut järjestelmällinen omaisuuden vahingoittaminen oli murtuma pitkässä juoksussa. 2000-luvulla on ollut vaimeampaa, mutta luultavasti kansainvälistyminen on tässäkin tullut jäädäkseen ja omaisuusvahinkoja tullaan näkemään. Mittakaavasta on vaikea sanoa, se liittyy yleisempiin yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin, kuten nuorisotyöttömyyteen, lähiöiden rakennemuutokseen ja viranomaisten toimintatapoihin.

Jos on, onko jokin muuttunut tai muuttumassa kun ”anarkisteiksi” ilmoittautuvat ottavat vastuun kourallisesta iskuja pääkaupunkiseudulla?

Minun on mahdotonta arvioida näiden kyseisten sabotaasien merkitystä liikeverkostoissa. Olisi tunnettava edes jotenkin iskun tehneiden sosiaalista asemaa kyseisissä piireissä. Mahdollisesti turhautumista siihen, ettei mitään tapahdu, on ilmoilla enemmänkin. Kun samalla talouskriisi, ekologiset ongelmat ja sosiaalisen epävarmuuden lisääntyminen tuottavat kokemusta nyky-yhteiskunnalla epälegitiimiydestä, voivat jotkut herkistyä haistattamaan paskat kaikelle sabotaasienkin muodossa.

Monet anarkisteiksi itseään kutsuvat tuomitsevat iskun, jotkut jopa salaliittoteoretisoivat ja epäilevät ilmoittautujia anarkistien vastustajiksi. Tuntuu, että useimmille teko on tullut täytenä yllätyksenä. Aktivistien viimeaikaista toimintaa tuntien, miten uskottava tuo ilmoittautuminen on?

Koska Suomessa ei ole kulttuuria saati radikaaliliikkeiden kriittistä massaa sille, että tuhotöiden kunniasta kilpailtaisiin, pidän ilmoituksia suhteellisen uskottavina. Mustamaalauskampanjakaan ei ole täysi mahdottomuus, sillä meille on rantautunut jonkin verran äärioikeistolaista ainesta. Arvelen kuitenkin, että puhtaasti mustamaalaustarkoituksessa ei otettaisi kummoisia riskejä ja luultavammin sellaista ilmenisi ennemminkin jonkin aktivistien oman kampanjan yhteydessä kuin tällä tavoin ikään kuin tyhjästä.

Yllättyneisyys ei välttämättä liity omaisuuden sabotointiin sinänsä, vaan ilmentää ärtymystä tekotapaa kohtaan. Teot eivät ilmennä laajempien joukkojen kollektiivista tahtoa ja kytkeydy johonkin yhteiseen ja konkreettiseen kamppailuun, vaan näyttäytyvät sekoiluna ja sooloiluna, joka kaiken lisäksi kohdistuu yleisesti arvostettuun kohteeseen, julkiseen liikenteeseen, eikä selkeisiin vihollisiin.

Moni viranomainen on sanonut, että tällaiset iskut ja niiden esilläolo mediassa johtaa siihen, että iskuja tehdään lisää ja että se innostaa matkijoita. Onko tässä perää?

Toimintatyyli itsessään saattaa todellakin innostaa joitain, vaikka teon perustelut tai kohde eivät innostaisikaan. Esimerkki voi madaltaa kynnystä tehdä jotain vastaavaa myös itse, mikäli iskujen tekotapa vastaa pitempään jatkuneeseen turhautumiseen ja toivottomuuteen. Puhtaasti ulkoiseen matkimiseen en usko, ellei sitten puhuta joistain mielenterveysongelmaisista erityistapauksista. En näe ilmoilla kuitenkaan mitään vastaavaa nostetta kuin 1990-luvun turkistarhaiskujen jälkeen.

Miksi Suomessa on niin helppo toteuttaa tällaisia iskuja ja pitäisikö nyt varautua siihen, että iskuja tehdään lisää?

Suomi on iso maa ja jonkinlaisia iskuja on varmasti aina helppoa tehdä, vaikka ihmisten valvontaa kiristettäisiin miten paljon. En lähtisi kampanjoimaan näillä iskuilla valvonnan lisäämisen puolesta, vaikka jotkut populistit saattavat sitäkin yrittää. Pitkässä juoksussa tulemme varmasti näkemään kaikkea samaa, mitä maailmalla jo tapahtuu. Ennen kaikkea kyse on siitä, miten poliittinen koneistomme kykenee ratkomaan sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia sekä vastaamaan kärjistyvään ekologiseen tilanteeseen.

Seura-lehdestä kysyttiin:

Tuntuu, että anarkismilla tarkoitetaan eri medioissa eri asioita. Mitä sinun mielestäsi anarkismilla tarkoitetaan?

Anarkismi on yhteiskunnallinen liike ja aatesuuntaus, joka pyrkii hylkäämään valtion ja ylipäätään kaikki hierarkkiset valtasuhteet. Tässä mielessä anarkistit tavoittelevat täyttä itsemääräämisoikeutta elämäänsä. Anarkia kaaoksena on ehkä enemmän alakulttuuri, joka korostaa nihilismiä ja rappioromantiikkaa.

Suomessa on 1990-luvulla ollut toiminnassa Suomen AnarkistiLiitto. Mikä oli SAL ja mihin sen toiminta loppui?

SAL oli anarkistiryhmien yhteistyöverkosto. Käsittääkseni SAL:n toiminta yksinkertaisesti hiipui ja kävi tarpeettomaksi kun anarkistit kanavoivat toimintansa erilaisten ekoradikaalien ja antimilitarististen liikkeiden sisälle.

Onko anarkismi aina vasemmistolaista toimintaa, vai pitääkö se tosiaan irrottaa kokonaan perinteisestä puoluekentästä?

Anarkistit kritisoivat perustavasti edustuksellista demokratiaa, eivätkä yleensä toimi sen puitteissa mitenkään. Historiallisesti anarkismi on osa työväenliikettä ja se on sikäli vasemmistolaista, porvariston vastaista. Puoluepoliittista vasemmistoamme anarkistit tuskin kuitenkaan katselevat hyvällä.

Onko maailmanhistoriassa tunnettu hyvin toimineita anarkistisia yhteisöjä?

En osaa osoittaa nimiä, mutta käsittääkseni erilaisia kyläyhteisöjä, kommuuneja ja muita kollektiiveja on ollut ja on eri puolilla edelleen. Eurooppalaisittain anarkistien suurempi merkitys tulee nykyään varmasti anarkistien osallistumisesta erilaisiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kansalaisjärjestöihin.

Nyt julkisuudessa mainittujen tuhopolttojen tekijöiksi on väitetty anarkisteja. Jotkut ovat sanoneet iskujen pilaavan anarkistien maineen. Mutta eikö ole absurdia ajatella, että vallitsevan kapitalistisen yhteiskunnan ulkopuolella toimivan anarkistiryhmän maine olisi enemmistöyhteiskunnan silmissä hyvä?

Mitkään muutosvoimaiset yhteiskunnalliset liikkeet eivät voi perustaa toimintaansa hyvälle maineelle porvarillisessa mediassa. Sen sijaan liikkeiden jäsenet voivat kyllä vaikuttaa mediakuvaansa esimerkiksi suunnittelemalla tiedotuksen huolellisesti ja pitämällä huolen, että ulostulot medioissa perustuvat kollektiivisille linjauksille, eikä yksittäisten ihmisten ailahteleville mielipiteille. Media tulee silti aina esittämään liikkeistä mitätöiviä juttuja - yhtä varmasti kuin liikkeet tulevat aina rikkomaan lakia ja järjestystä. Tämä ei tietysti tarkoita, että kaikki rikkominen olisi yhtä järkevää liikkeen tavoitteiden kannalta.